Oltiin viikonloppuna laskettelemassa. Jännitin sitä etukäteen ihan hirveästi, vaikka toisaalta olin innoissani, koska hyvä kaverini Johanna oli tulossa perheineen Ruotsista tarkistamaan paikalliset rinteet. Hurjia mäkihirmuja kaikki, jopa perheen kahdeksanvuotias.
Mutta da-da-da-daa! Ihme tapahtui! Johanna - the personal couch - luotsasi meikäläisen hississä ylös huipulle ja perässään alas mäkeä, ja laskettelun autuus alkoi valjeta pikku hiljaa mullekin. Kiitos Johanna!
Aurinko paistoi, taivas oli sininen, lumi kimmelsi. alppien huiput piirtyivät majesteettisina edessämme, livebändi soitti rokkia ja saksalaisia after ski-rallatuksia ja olut oli kylmää ja maittavaa. Elämä oli laiffia, niin kun Matti Nykänen sanoisi!
Päivän tähtihetki oli, kun englantia puhuva nuori nainen koputti mun selkään ja kysyi, että olenko hiihto-opettaja. En, vaikka ehkä vaikutankin ammattilaiselta, mä sanoin leveästi hymyillen...
No jaa, oli mulla tietty saman värinen hiihtotakki
kuin opettajilla.
Ensi talvena tulen sun oppiin! Ode
VastaaPoista