It's good, isn't it?

Täällä maaseudulla ei ole kovin paljon seuraa. Aika usein olemme Monkeyboyn kanssa koko viikon kahden. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan ihan miehelleni riitä, sillä hän on kehitellyt mielikuvitushenkilöitä, joiden edesottamuksista minä saan usein kuulla.

Yksi heistä on Pinku Lettamen. Pinku on jonkinlainen julkkis ja elämäntaituri, suomalainen mies, joka osaa mitä vaan ja saattaa putkahtaa näköpiiriin missä päin maailmaa tahansa. "Ei voi olla, älä katso", kuiskasi Monkeyboy Hong Kongin hotellin aulassa "Arvaa kuka tuolla on?" Ja koska Pinkusta puhutaan aina tietynlaisella äänellä, tiesin heti kenestä oli kyse. Pinku oli kirjautumassa samaan hotelliin kuin me.
Pinku ei kuitenkaan missään tapauksessa vakoile meitä, hän on vain niin aktiivinen ja ehtivä, että hänet paikallistaa vähän siellä sun täällä. Pinkun nimi on Pinku, koska Monkeyn mielestä se kuulostaa auteettiselta suomalaiselta miehennimeltä. Olen yrittänyt sanoa ettei sellaista nimeä Suomessa tunneta, eikä Lettamen myöskään ole suomea, mutta ei auta.
Monkeyboy saa loputonta lystiä Pinkun seikkailuista. Pinku on loistava urheilija, taitava seuramies ja naistennaurattaja. Pinku on selvästi Monkeyboyn idoli, ehkä juuri sellainen kuin hän salaa itse haluaisi olla...

Sitten on Dr. Stämpfli, sveitsiläinen yleislääkärimme. Tämä mies on oikeasti olemassa, mutta Monkeyboyn mielikuvitus on luonut hänestä hiukan oudon ja perverssin tyypin - mikä antaa mutkan kautta Monkeylle tekosyyn kieltäytyä (todellisuudessa) menemästä lääkäriin. Monkeyboyn Stämpfli-juttuihin kuuluu mm. tarina, kuinka tohtori röntgenkuvien asemasta halusikin ottaa kuvia hänen takamuksestaan (!?) Aina, kun olen tilaamassa aikaa Stämpflille, Monkeyboy jaksaa vannottaa, että en missään nimessä suostu, jos Stämpfli ehdottaa että hän tulisi vastaanotolle minun asemastani. Stämpfli-juttuihin luonteeseen kuuluu, että tohtori haluaa kiihkeästi tavata Monkeyn ja on valmis menemään vaikka mihin naurettavuuksiin saavuttaakseen tavoittensa. Mielikuvitus-Stämpfli toimii jonkinlaisena puskurina Monkeyn ja hänen lääkärikammonsa välissä.

Aika usein meillä myös vierailee Monkeyboyn entinen, isokokoinen työkaveri, Billy, ja hänen suomalainen vaimonsa Maisa. Billy on kuulemma ahnein ihminen, mitä Monkey on eläissään tavannut. Maisa laittoi miehelle aamuisin lounaseväät töihin mukaan, mutta Billy söi ne jo ennen kuin pääsi töihin, kerjäsi sitten osan muitten eväistä ja kävi vielä lounaalla ravintolassa. Maisa ei tietysti tiennyt tästä mitään.
Billy ja Maisa kävivät usein brunssilla paikallisessa hotellissa, koska siellä sai nauttia neljälläkymmenellä eurolla määrättömästi hummeria ja shampanjaa. Monkeyn mukaan Billy kehui syöneensä yksin kuusi hummeria, Maisa neljä ja sampanjaa oli kulunut kolme pulloa.

"It is good though, isn`t it? Maisa likes it", näihin sanoihin Billyn ruokajutut yleensä loppuivat. Tuskinpa Maisa ja Billy niin kamalan ahneita ihmisiä olivat, mutta Monkeyboyn jutuissa he, varsinkin Maisa, muuttuivat raskaansarjan kulinaristiksiksi nautiskelijoiksi. Eikä mene montaa ateriaa, ilman että tuo pariskunta - jota todellisuudessa emme ole tavanneet vuosiin - istuu pöydässämme.
Jos meillä on ruokana vaikka katkarapuja, ja sanon, että nämähän maistuvat, niin Monkey ottaa Billy-ilmeensä ja mörisee "It is good, isn't it? Maisa likes shrimps." , taikka: "Maisa, Maisa, darling, come here and tell us how much you like shrimps!" Maisa likes it- tokaisu vahvistaa, että ollaan syömässä jotain hyvää.

Olen tässä miettinyt, että pitäisi ehkä alkaa tavata oikeita ihmisiä...